Kanarianlinnut vierailivat lauantai-iltana Myyrmäessä ja kävivät niistämässä henkisen voiton 9-5 päättyneessä ottelussa EVUa vastaan. Mitä matsistä jäi käteen? Luu.

 

Viikonloppuna Jokelassa vietettiin urheilujuhlaa oikein Ison Maailman tunnelmissa, kun Kaukasten Voima kohtasi legendaarissessa Urheilukentän kaukalossa Wanhan Voiman. Lempeän talvisään ja herkullisten makkaroiden lisäksi 110-päinen yleisö sai nauttia maalijuhlasta. Lempeän lumisateen myötä päättyneessä ottelussa nähtiinkin yhteensä 20 maalia, kun sekä Wanhan Voiman että Kanarianlintujen pelaajat näyttivät kynäilytaitojaan kuin All Stars otteluissa. Ottelun lopputulos vierailijoille 6-14 Kanarianlintujen keskittyessä kohteliaan isännän rooliin.

On taas se aika vuodesta, jolloin Jokelan Urheilukentän kuvankaunis luonnonjääkaukalo palaa vanhaan loistoonsa, kun Se Aito Ja Alkuperäinen Talviklassikko pelataan jo 12. perättäisen kerran. Ottelu alkaa klo 14.00.

Keskiviikko-illan derby Hyrylässä tarjosi vauhtia, hienoja yksilösuorituksia ja myös jonkin verran vaaratilanteita Kanarianlintulauman valmistautuessa viikon päätapahtumaan elikkä järjestyksessään 12. Talviklassikkoon. Kaukalossa oli myös Kiekkoveljet, joka tarjosi hyvän vastuksen ja piti huolen, että thrilleri piti yleisön (0) pauloissaan loppusummerin sointiin saakka. Loppulukemat 7-5 Kanarianlinnuille.

Kanarianlintujen kauden toistaiseksi pisin pelireissu suuntautui perjantai-iltana Loviisaan, jossa vastaan asettui paikallinen Jääkiekkoklubi. Mitä saadaan kun yhdistetään 15-päinen fanilauma, glögiä, rummut ja rantaruotsalaisten helevetin kylmä rättihalli jossain suomenlahden pohjukassa? Hyvä tunnelma, vaikka pataan tulikin. Mauno Kuulapää ujuttautui fanilauman mukaan, osallistui ryhmälauluihin ja kuuli tarinaa alasarjakiekkoilun arjesta suoraan fanien sydämestä.

Joomla templates by a4joomla