Jokelassa järjestettiin talvisena Tammikuun iltapäivänä järjestyksessään seitsemästoista paikallinen Talviklassikko Wanhan Voiman ja Kaukasten Voiman välillä. 150 katsojan edessä käyty kamppailu ei jättänyt ketään kylmäksi ja loppuvihellyksen päätyttyä pöytäkirjassa komeilivat lukemat 7-7. Kuinka monta hattutemppua pelissä nähtiin? Loppuivatko makkarat Haukka-Sedän grillistä? Koska Jude palaa pelikentille? Siitä lisää ohessa.
 
 
Olen aina ollut sitä mieltä, että Jokela on ollut yksi Keski-Uusimaalaisen jääkiekon alkulähteistä. Täällä, Jokelan hienolla Paavo Stenroos -Areenalla (aka. Lepolan Urheilukentän Kaukalo) pelattiin tiukkoja jääkiekko-otteluita ennen kuin Eteläisessä Kauppalassa (tunnetaan myös nimellä Järvenpää) edes osattiin ajatella hienon urheilulajimme pelaamista, muista Tuusulan pikkutaajamista puhumattakaan. Vielä nykyisinkin Jokelassa järjestetyt kamppailut saavat paikalle yleisömäärän josta monet muut joukkueet vain haaveilevat. O tempora, o mores!
 
Talviklassikossa viihtyvät niin yleisö, pelaajat kuin tuomaritkin!
 
Lauantai-päivä valkenee sateisena. Lumihiutaleet leijailevat hiljalleen maahan ja pakkanen asettuu kohtuulliseen seitsemän asteen lukemaan. Paikalliset kenttämestarit ovat loihtineet Areenan jään edellisenä iltana jälleen kerran priimakuntoon, ikävä kyllä lumisateen takia Zamboni joudutaan pitämään sisällä tallissa. Saavun paikalle parahiksi kun Haukka-Sedän kahvio alkaa tarjoilemaan ensimmäisille asiakkaille lämmintä mehua ja makkaraa. Yksi päivän jännitysmomenteista tuleekin olemaan, riittävätkö makkarat loppuun saakka vai uusiutuuko edellisen vuoden “makkara-gate”? Tapahtuman pääkoordinaattorit vakuuttavat että tänä vuonna ostoryntäykseen ollaan varauduttu ja koripallojaoston ostajien suorittaman täsmäiskun jälkeen paikalliset supermarketit myyvät ei-oota. Tämä lupaa hyvää!
 
Tomppa kyttää läpiajopaikkaa.
 
Hapuilen jälleen kerran kännykkääni ja varaudun suureen pettymykseen; tällä kertaa vierasjoukkueena pelaava Kanarialintulauma on pitänyt päivän ottelun kokoonpanon visusti salaisuutena aivan viimemetreille saakka. Tällä saattaa olla jotain tekemistä edellisen illan vierasottelun kanssa. Tieto vierasjoukkueroolista livahti Kanarialintulauman junioriosastolle hieman liian aikaisin ja “old school hockey” -hengen mukaisesti osa avainpelaajista on *saattanut* livahtaa viihteelle ennen vierasturneen päätösottelua. “Ihan vaan unilääkkeeksi”, kuten muutama väsynyt jääkiekkosoturi asian ilmaisee pukukopin ulkopuolella. Yksi asia on kuitenkin muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Ennen ulkona käytiin imemässä norttia erätauolla posket lommolla, nykyisin pakkaseen livahdetaan somettamaan, snäpchättäämään ja facettamaan, koska “old school henkisesti pukukopissa ei saa kuulema käyttää puhelimia.” Nostalgia miehen tiellä pitää!
 
Hege teki näyttävän paluun sairasvuoteelta. Tomppa kyttää ripareita.
 
Kanarialintulauman rosteri julkaistaan samalla hetkellä, kun Wanhan Voiman linimentiltä tuoksahtava nestoriosasto suuntaa kaukaloon. Hämmästelen, kun tuoksu ei kaikkoa nenästäni näiden urheiden kiekkosotureiden perässä. Yritän seurata tuoksun lähdettä ja huomaankin sen tulevan vierasjoukkueen pukukopista. Stenkko on selkeästi kokoonpanossa ja “alkulämmittely” on alkanut. Muukin kokoonpano selviää pikkuhiljaa: Masa aloittaa kassarina, Julle, Holma ja Tommi jäljelle jäävinä kolmena pakkina ja Juhis - TakaReisiVille - Tomppa sekä Hege - Mika - Jippo ottavat vastuulleen hyökkäysketjut. Pöytäkirjaan merkitty Jude on joutunut GM:n koirankoppiin eikä taaskaan pue päälle toimien varamiehen varamiehen varamiehenä.
 
Wanhaa Voimaa edustanut marCo ja Juhis jäivät pisteittä. Jarmo teki yhden börsän.
 
Kello 14:00 tuomarikaksikko Vuorenmaa - Hyvärinen astuvat kaukaloon ja viheltävät pilliin pelin käynnistymisen merkiksi. Puolentoista sentin lumikerros tuottaa heti vierasjoukkueelle ongelmia ja vuosikymmenten ulkojääkokemuksen omaava nestorilauma painaa pelin Kanarialintupäähän halliten kiekkoa. Masa saa heti hien päälle esittäen paraatitorjuntoja. Nämä kannattelevat höntsämoodilla pelaavaa vierasjoukkuetta tiettyyn pisteeseen saakka ennen kuin reilun kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen Konna painaa Wanhan Voiman 1-0 -johtoon. Ja puoli minuuttia myöhemmin taululla komeilevat 2-0 -lukemat, jällä kertaa Vilmanin toimesta. Ja 3-0 kun Konna tekee päivän toisen maalin. Ja 4-0 kun Pirttinen päästetään maalintekoon. Ensimmäiselle erätauolle mennään kotijoukkueen 4-0 -johtoasemista. Olisiko aika päästää Jude koirankopista?
 
Matti oli kiireinen ensimmäisessä erässä.
 
Toinen erä alkaa kuin toisintona ensimmäisestä erästä, kun Keränen vie kotijoukkueen jo 5-0 -johtoon. Peli pysyy siistinä eivätkä toimitsijat Jankko-sedän johdolla ole ylityöllistettyjä. Erän puolivälin jälkeen vierasjoukkue kuitenkin päättää laittaa uuden vaihteen silmään; Holma sisuuntuu kun marCoolio ottaa kakkosen huitomisesta ja aloittaa pelaamisen. Tämä motivoi myös muuta joukkuetta ja Tomppa aloittaa vierasjoukkueen maalinteon kaventaen lukemiksi 5-1 Tommin esityöstä erän puolivälissä. “En mä oikein ajatellut muuta kuin että haluan nimen lehteen, eikös 'Valariutta aloitti Kanarianlintujen kirin' kuulosta hyvältä otsikolta?” Ottelu muuttuu vielä tätäkin jännittämäksi kun Tommi tekee vahvan nousun pakin paikalta ja laukoo 5-2 -kavennusmaalin vain muutama sekuntti ennen erän loppua. Tästä tulee vielä huikea jännitysnäytelmä!
 
Lisäenergiaa kamppailuun Haukka-Sedän kiskasta!
 
Toisella erätauolla makkaramyynti käy kiivaana. Pienen paikkakunnan tapahtuvat saavat kansan liikkeelle! Myös pelaajat hyödyntävät kioskin palveluita ja suorittavat välitankkauksen makkaroiden muodossa. Jokohan peli lähtisi kulkemaan?
 
Kolmas erä käynnistyy lähes priimakuntoisella jäälle. Lumisade alkaa hiljalleen lakata mikä sopii hallisukupolven vierasjoukkueelle. Kiekko viedään väkisin Wanhan Voiman päähän ja siitä ei luovuta. Kiekkoa toimitetaan viivalle ja Jullen terävät laukaukset aiheuttavat pakokauhua vastustajassa. Pientä lipsumista on kuitenkin havaittavissa ja Konna pääsee vaarallisen siniviivasyötön jälkeen läpiajoon vieden vierasjoukkueen 6-2 -johtoon tehden päivän ensimmäisen hattutempun.
 
Paluun kotikaukaloon tehnyt Julle aiheutti Mancrushin useammassakin pelaajassa.
 
Kanarianlintulauma ei kuitenkaan sisuunnu. Kiekko viedään takaisin vastustajan päätyyn ja sairasvuoteelta paluun tehnyt Hege survoo kiekon vastustajan maalin perukoille Jipon esityöstä. 6-3. Melkein heti perään Julle laukoo kiekon maalin perukoille ja syöttäjäksi 6-4 -kavennusmaaliin merkitään Hege. Ja 6-5 -kavennusmaalin tekijäksi merkätään vuorostaan Mika, jolle grillimakkara on tuonut sopivan lisäbuustin.
 
Toimitsijatkin jännittivät tiukkaa kamppailua.
 
Tässä vaiheessa toimitsijoiden nitropurkkien kannet alkavat avautua yhä nopeutuvalla tahdilla ja lopuista tapahtumista tiedetään pelkästään maalintekijät - jos niitäkään. 6-6 -tasoitusmaalin taikoo Julle - siniviivalaukauksella, kuinkas muutenkaan. Ja 7-6 -johtomaalin ja päivän toisen hattutempun tekee Julle. Vastustaja sisuuntuu ja peluuttaa viimeiset viisi minuuttia lähes yksistään tehokenttää. 7-7 -tasoitusmaalin saattaa tehdä Keränen tai Samu Ö, varmuutta tästä ei ole mutta joku näistä hääri mukana maalinteossa. Ja kun Stenkko nappaa vielä jäähyn (ei näy pöytäkirjassa, syytä ei tiedetä eikä tarkkaa ajankohtaa, tiedetään vain että mies seisoskeli yksin lumihangessa siinä kohtaa missä jäähyboksin kuuluisi olla …) saadaan ottelun lopusta huikea näytelmä kun NHL -vahvistukset toimittavat kiekkoa maalinsuulle ja SuomisarjaStarbat koittavat hakata kiekkoa sisään. Masa kuitenkin kestää kuin muuri ottaen muutaman paraatipelastuksen samalla kun höyrykattilan räjähtämispisteessä oleva Holma taistelee ja pitää hyökkääjät kurissa. Viimeisten sekunttien draama päättyy kuitenkin vierasjoukkuetta tyydyttävällä tavalla ja ottelu päättyy lopulta 7-7 -tasalukemiin tarjoten yleisölle ja molemmille joukkueille huikean jääkiekkonäytelmän.
 
Julle dominoi. Taustalla Holma ihastelee.
 
Suljen nauhurin ja suuntaan tyytyväisenä Wanhan Mest.. öh klubin suuntaan. Talviklassikko oli jälleen kerran nimensä veroinen!
 
Tehot:
 
  • Julle 3+0
  • Hege 1+2
  • Tomppa 1+1
  • Tommi 1+1
  • Jippo 0+2 (toinen ei pöytäkirjassa)
  • Stenkko 0+2 (joo hei selkeitä huutoja kun kumpikaan ei pöytäkirjassa)
  • Mika 1+0
 
Jäähyt:
 
  • Juhis 2min
  • Stenkko 2min
 
Torjunnat:
 
  • Matti: Paljon
  • Vastustaja: Ei Ihan Niin Paljon
Joomla templates by a4joomla