Kanarianlintulauma sai keskiviikkoiltana pitkään kaivatun voiton kukistamalla Ice Teamin kotiluolassaan Hyrylässä lukemin 7-3. Tippuiko apinoita selästä?  Kuka toi karkkipussin koppiin? Entä kuka valittiin kentän parhaimmaksi pelaajaksi? Osaan näistä saatamme saada vastauksen oheisesta raportista.

Kanarianlintujen syksy on ollut synkkä. Kauden alun huikea kahden ottelun voittoputken katkeamisen jälkeen alkanut synkkä, kuukausia kestänyt korpivaellus on ollut hermoja raastavaa katseltavaa. Miehiä on laonnut, pisteitä on menetetty ja maaginen “playoffs-viiva” on kadonnut horisontin toiselle puolelle. Eräänlainen aallonpohja kohdattiin viime perjantaina, kun Kanarianlintulauma kävi vierailulla Muurin pohjoispuolella Hyvinkäällä ottamassa kuokkaan paikalliselta Stormilta. Kahden pisteen menetyksen lisäksi joukkue menetti ykköskentän vaudikkaan laiturilupauksen Tomppa Valiksen toistaiseksi rosterista vakavan ylävartalovamman vuoksi.

“Olemme kieltämättä olleet varsin huono-onnisia viime aikoina. Tuntuu että pelaajia tippuu rosterista vähän turhankin kanssa. Syksyllä oli tilanne jossa jokaisen treenin tai ottelun jälkeen joku tipahti injury reserveen vähintään viikoksi. Viime aikoina tähän on onneksi tullut hieman helpotusta tällä hetkellä näyttäisi siltä että saamme kaikki pelaajat mukaan sairastuvalta kauden päätapahtumiin.” Noh, mitkäs joukkueen GM laskee kauden päätapahtumiksi? “Pikkujoulut olivat jo, nyt odotellaan päättäjäisiä ja perinteistä gaalaristeilyä”.

Keskiviikko-ilta on valkoinen. Suomenlahdelta puhaltava viima ja talvimyrsky ovat pitäneet huolen siitä että vielä vähän aikaa sitten mustat maisemat ovat muuttuneet saturkirjankauniiksi. Taivallan kevyellä askeleella kohti hallia ja fiilistelen jo etukäteen illan kiekkojuhlaa. Huomaan etten ole yksin katsomossa. Hurja nelipäinen yleisömeri valuu hiljalleen katsomoon vierasjoukkueen luistellessa ottamaan alkulämpöjä. Kanarianlintulauma antaa odottaa itseään ja hyvä niin - turha väsyttää itseään ylimääräisillä manöövereillä ilman illan kamppailua. Kolmella kentällä ja viidellä pakilla illan koitokseen lähtevä kotijoukkue näyttää paperilla kovalta. Vierailija vie kuitenkin voiton sisäisessä ikähaarukassa; joukkueen vanhin pelaaja (’65) oli jo vanha 35-vuotias kehäkettu kun joukkueen nuorin (’00) pelaaja päästi ensiparkaisunsa. Huomaamme nestorin tekevän vaikutuksen kotijoukkueen pakistoon; “Tuollainen mäkin haluan olla isona” kuuluu vähän useammankin kaljun partaveikon suusta pukukoppikäytävällä.

Ottelun alkurutiinit hoidetaan pois alta ja kiekko tipahtaa jäähän. Huomaa että tänään pelataan IV-divisioonan kovaa jumbokamppailua - sen verran kiekko polttelee molemmissa lavoissa. Peli aaltoilee päästä toiseen ja toimitsijat päästetään helpolla ensimmäisten minuuttien ajan. Se ei kuitenkaan merkkaa etteikö kentällä olisi tapahtumia; ainakin taklauksien yrityksiä, epäonnistuneita laukauksia ja sekalaisia kömmähdyksiä riittää. Ja tällaisten ansiosta vierailija aloittaa maalikarkelot ajassa 05:42. Tilanteeksi 0-1. “Kanarianlintulauma tykkää pelata takaa-ajajana joten tämä on vain hyvä homma”, ajattelen. Pari minuuttia tämän jälkeen vierailijat sortuvatkin sitten illan ensimmäiseen rikkeeseen ja Kanarianlintujen pelätty ylivoima pääsee jylläämään. Huomaan nousevani seisomaan kun keltanuttuinen “datsyuk” -ketju eli Riku, Pekka ja Jude pyörittävät kiekkoa vastustajan päädyssä. Tunnen jo korvissani kuinka kohta hallin kovaäänisistä kajahtaa “Työmiehen lauantai” Pekan tekemän maalin kunniaksi mutta sen sijaan Kanarianlintujen ensimmäisestä maalista vastaa tänä iltana Rikhard. Yleisö on haltioissaan, minä olen haltioissani! Ikävä kyllä ilo on hyvin lyhytaikaista kun vierasjoukkue tekee parikymmentä sekuntia tämän jälkeen 1-2 -johtomaalin hirmuisella siniviivalämärillä. Kotijoukkue koittaa protestoida jostain hallin perukoilta Matin silmiin sohituilla lasersäteillä mutta tämä valitus ei ikävä kyllä uppoa tuomaristoon. Erätauolle mennäänkin vierasjoukkueen johtolukemista 1-2.

Toinen erä. Ottelun vauhti paranee - mutta vain pikkaisen. Tämä kuitenkin riittää siihen että vastustajalle tulee vaikeuksia pysyä kotijoukkueen perässä. Tämä kostautuu nopeasti pieninä rikkeinä ja lopulta vierasjoukkue saa kaksiminuuttisen. Kypsää ylivoimaa esittävä Kanarianlintulauma hyödyntää paikkansa. Julle lämää viivalta 2-2 -tasoituksen kun jäähyä on jäljellä vain sekunteja. Tämä suututtaa vastustajan ja ottelun tempo nouseekin radikaalisti. Tilanteita avautuu molempiin päihin kun vierailijat siirtyvät 2-3 -johtoon ja lähes samantien tämän perään Holma ja Late alustavat Tahviksen tasoitusmaalin komean klap-klap-klap -kuvion päätteeksi. Erän lopussa Tommi hoitaa itsensä jäähylle miehekkään hyökkäyspään ryntäysjäähyn avulla ja nyt TakaReisiVille tekee alivoimamaalin, jälleen Tahviksen ja Laten hääriessä mukana. Vastustajan selkäranka ropisee lattialle. Aikalisä erän loppuun ei tuota tulosta ja Kanarianlintulauma lähtee toiselle erätauolle 4-3 -johtolukemista.

Viimeinen erä sitten onkin kokonaan kotijoukkueen näytöstä. Matka Raaseporista Hyrylään on pitkä ja sen huomaa vierailijan väsyneissä jaloissa. Kerava-Järvenpää-Hikiä -connection eli Late-Tahvis-Juhis -kolmikko tekee tuhojaan vastustajan päädyssä. Juhiksella on gorilla selässä ja maalipaikat eivät maistu -eivät vaikka edessä on tyhjä maali 30cm päässä. Sen sijaan Tahviksella kulkee. 5-3. Myös Judella kulkee. 6-3. Ja myös Mikalla kulkee. Ottelun loppulukemat 7-3 sineitöi Julle komealla lämärillä jonka Mika ohjaa ilmasta maaliin. Korpivaellus lienee päättynyt.

Kanarianlintulauma on seuraavan kerran tositoimissa lauantaina, kun joukkue matkaa Isolle Kirkolle - tai ainakin melkein. Ottelu Salmisaaressa Tiikereitä vastaan alkaa klo 18.00

Tehot:

  • Tahvis 2+1
  • Late 0+3
  • Riku 1+1
  • Julle 1+1
  • Pekka 0+2
  • Jude 1+0
  • Mika 1+0
  • TakaReisiVille 1+0
  • Juhis 0+1
  • Holma 0+1

Jäähyt:

  • Pekka 2min
  • Tommi 2min

Torjunnat:

  • Masa 25, torjuntaprosentti 89.3
  • Vastustaja 25, torjuntaprosentti 78.1
Joomla templates by a4joomla