Vuoroin vieraissa

 

Oi aikoja! Muistan kaihoisasti ajat, kun Kanarianlintulauma harjoitteli Jokela Square Gardenin luonnonjäällä (!) vuosituhannen alkuvuosina. Kaukalon laidalla tapahtumia raportoidessani huomasin innokkaan pienen häkkipään pyörivän kaukalon laidalla, katselevan ihailevasti joukon mukana pyörinyttä serkkuaan. Vuodet kuluivat ja sama häkkipää kasvoi vanhemmaksi - ja pääsi jopa muutaman kerran Edarin mukaan turnausreissuille, kun erään Helsinkiläisen vähemmistökielisen urheiluiseuran pelit olivat päättyneet jo lopputalvella. Näillä reissuilla nuoresta räkänokasta koulittiinkin sitten oikea Pelimies.

 

Siksipä olinkin enemmän kuin yllättynyt, kun sain käsiini illan ottelukokoonpanot. Mitä mitä mitä? Näemmä Jokelainen jääkiekko-osaaminen kelpaa vientituotteeksi myös Idän suuntaan. Nöösi pentele ilmoitettu vastustajan kokoonpanoon - ja oikein avauskentälliseen? Ilmeisesti Sipoo on kostoksi Västerkullan luovutuksesta päättänyt kaapata joukon Helsinkiläisiä jääkiekon tulevaisuuden toivoja?

 

Saavun hallille hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Tekonurtsilla on lähes jääkiekkojoukkueellinen nuoria pojankloppeja potkimassa palloa, suorittamassa hyppyjä, venytyksiä ja korottamassa Team Spiritiä. Jopas on try-out -pelaajien laatu noussut sitten viime näkemän! Jatkan matkaani hallille ja kurkkaan Kanarianlintujen Pyhättöön. Paikalla on GM:n lisäksi ainoastaan illan torjuntavastuun saanut mr. Isokangas - muuten koppi huutaa tyhjyyttään. Ei kassin kassia. Tässä vaiheessa pahat ajatukset hiipivät mieleeni - oliko äsken ulkona nähty porukka vastustaja? Kyllä, itse GM vahvistaa nämä pahat ajatukset. "Ollessani valmennustiimin kanssa Game Day Meetingissä täyttyi kotijoukkueen koppi ihmeellisen näköisistä räkänokista. Hetken luulin, että olimme saaneet uusia vahvistuksia farmijoukkueestamme Idän Ässistä, mutta vahvistusten harvinaisen nuori ikä sekä itärajan murteen puute saivat minut tajuamaan, että täällä pelataan ns. mentaalista peliä." Noh, onneksi vastustajan valmennustiimi, joukkueenjohto ja hieroja ovat fiksuja kavereita ja käskevät laittaa heidän juniorit ojennukseen. Hatunnosto hienoille miehille!

 

Kanarianlintujen training camp alkaa olla tältä syksyltä ohitse. Jyvien erottelu akanoista on alkanut, ja vain kovimmista kovimmat ovat selvinneet illan kokoonpanoon. Kaikki ovat tyytyväisiä kauden saldoon. Kaikki paitsi itse pääpelaajakoordinaattori Sten: "Tänä vuonna rookie-taso on liian kova. Siinä vaiheessa kun GM rekryää joukkueeseen sen verran kovia jätkiä ettei itse mahdu kokoonpanoon, on jotain mennyt pieleen." Näinpä. Illan kolmesta kentällisestä vain puolet on tuttuja viime kaudelta. Parin paluumuuttajan lisäksi joukossa on mukana kentällinen uusia jätkiä. Hienoa nähdä, mihin tästä porukasta on!

 

Avauskiekko tippuu jäähän klo 22.09. Kentällä häärii hyökkäämässä mr. Jupe ja Antti. Lisäksi kentällä häärii joku voimahyökkääjä. Pelityyli on kuin Takareisi-Villen. Pelinumero on Takareisi-Villen. Mutta tuo kypärä ei ole Takareisi-Villen. Ei kai kukaan hommaisi mustaa kypärää vastoin joukkueen pukeutumiskoodia. Kyllä - se on sittenkin Takareisi-Ville, joka kerännee tänä vuonna monen monta ylimääräistä sakkoa vääristä varusteista ottelutapahtumassa ...

 

Itse ottelu on vauhdikas. Tilanteita tulee molempiin päihin ja maalivahdit ovat selkeästi vireessä.  El Muuri torjuu ensimmäisen vedon. Ja toisen. Ja kolmannen! Siitä on tovi, kun keltapainainen kassari on kopannut ensimmäisen laukauksen. Lienee ollut hyvä ostaa ulos erään Marokon maajoukkuepelaajan sopimus. Länsirannikon lähietäisyydeltä suoritetun kahvakiekon pelityyli sopinee paremmin hänelle ...

 

Vaikka Kanarianlinnut hienoisesti hallitsevatkin pelitilanteita, ensimmäisen merkinnän maalisarakkeeseen kirjaa valkopaitainen vastustaja. Ja samoin toisen. Tai noh, ehkä tässä pitäisi puhua valkopaitaisen vastustajan sijaan yksittäisestä valkopaitaisesta divarijyrästä. Tästä tosin voidaan syyttää puolustusta. Vanhoja Stenkon oppeja noudattamalla ei olisi hätää. "Turha höntsätä junnujen perään. Kunhan pysytään maalilla, ne luistelee kiekon kanssa ympyrää kulmassa - vanha oppi joka toimii tällaisia höntyilijöitä vastaan." Sääli vain että keltainen #6 ei ole tänään pelissä. Onneksi kuitenkin mr. Takareisi on. Vääristä varusteistaan huolimatta kaveri antaa jäätävän passin Jupelle, joka jakaa kiekon eteenpäin Antille. Ensimmäiselle erätauolle lähdetään lukemista 1-2.

 

Toinen erä on toisinto ensimmäisestä. Tasaista peliä - tilanteita syntyy molempiin päihin - ja yksi vastustaja pitää Kanarianlintulaumaa pilkkanaan. Toiselle erätauolle lähdetään Kanarianlintujen tappioasemasta 1-4. Onhan sitä ennenkin väännetty itsemme peliin tällaisesta sillasta - miten käy tänään?

 

Kolmas erä. Vastuastasja tekee kaksi. Kanarianlinnut yhden. Olli puttepossuilee itselleen kauden ekan 2+2:n ja ottaa mukaan yhden vastustajan. El Muuri tulee pummimaan vaihtoaitiosta uutta vesipulloa vikalla peliminuutilla. Vastustaja tekee maalin tyhjiin. Perusilta.

 

Ottelu päättyy lopulta lukemiin 2-6. Vaikka turpiin tulee, on pelissä paljon hyvääkin. Uusia kundeja ringissä. "Uusi" vanha paikallisvastustaja - edellisestä kerrasta tätä porukkaa vastaan onkin reilu parikymmentä vuotta. One More Mr. Felin on kokoonpanossa. Huomenna alkaa viikonloppu.

 

Kanarianlintujen taival IV-divisioonassa alkaa lokakuun puolenvälin paikkeilla. Sitä ennen kohdataan vielä IHK kotona keskiviikkona 24.9 ja vieraissa Malmilla sunnuntaina 5.10.

 

Päivän tehot:

  • Antti 1+0
  • Valis 1+0
  • Juipe 0+1
  • Takareisi-Ville 0+1
  • El Muuri 0+1

Jäähyt:

  • Olli 4min
  • Antti 2min
  • Jesse 2min
  • Hege 2min
  • Niko 2min
  • Jere 2min

Iltapuhde

Uusi Kausi - Uudet Kujeet