KaVo korjasi täydet pisteet Hyrylästä

Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet pelailivat varovaista kiekkoa. Joukkueemme oli ehkä hieman hämmentynyt tavasta jolla itsevarmasti ennen ottelua käyttäytyneet ”Hyryläläiset” pelin aloittivat. Kun vaisusta alusta oli vihdoin toivuttu aloitettiin sinikeltaiset maalikarkelot. Ensin Topi Fredriksson vei vierailijat 1-0 johtoon ja hetken päästä ikiväkkärä Tommi Niemi lisäsi maalejamme vielä yhdellä. Molemmissa maaleissa syöttäjänä kunnostautui capteenimme Marco Salmi. Ensimmäisen erän ehkä kuitenkin komeimmasta esityksestä vastasi Ihantolan ihme Haffe Häyrinen, joka onnistui useampaan otteeseen sotkeutumaan melko pitkiin alaraajoihinsa.

Toisessa erässä päätettiin sitten vastustajaa nöyryyttää oikein olan takaa, ja maaleja tulikin tasaisesti kuin liukuhihnalta. Sen enempää niitä erittelemättä maalinteossa onnistuivat Tommi, Topi, Haffe, Jori sekä uskomatonta mutta totta PETU (joka teki sen missä allekirjoittanut epäonnistui eli siirsi kiekon maalin edestä tyhjään maaliin). Kauden ensimmäisen maalinsa jälkeen mies oli yhtä suurta hymyä!

Toisen ja kolmannen erän välisellä erätauolla, vastustajan ollessa vielä nollilla, oli aitiossamme havaittavissa selvää hyvänolon tunnetta. Tämä kostautuikin heti erän alussa kun vastustaja pääsi yllättämään luottomaalivahtimme Pultsin. Loppu pelistä olikin sitten harrastejääkiekkoa pahimmillaan, miestä otettiin melko huolella ja mailatkin heiluivat kuin missäkin nuijasodassa. Onneksi vauriot jäivät molemmilla joukkueilla enemmänkin henkiselle tasolle.

Kiviniemi ratkaisi voiton

Gentlemen - KaVo 4-2