Kaljaa kioskeihin!

Poikkeuksellisesti aloitamme tämän ennakon GM:n viestillä.

VIP-paketteja tämän illan otteluun on vielä saatavilla hintaan 100e / paketti. Paketti sisältää ruokatarjoilun ja juomat kaukalonlaitapaikoilla. Ennen ottelua GM:n tervehdyskäynti, jossa GM kertoo joukkueen viimeisimmät kuulumiset ja käy läpi V-divarin omia erikoisuuksia, jotka tekevät tästä sarjasta ainutlaatuisen. Otteluisännän palvelut, tänä iltana otteluisäntänä "Väkivalta" Sampo Mälkiä. Ottelun jälkeen parhaan pelaajan nimikirjoitussessio ja pientä yöpalaa joukkueen kanttiinissa.

Kanarianlinnut tekivät kauden yleisöennätyksen (1) edellisessä pelissään viime keskiviikkona. Tämä selvästi hämäsi kotijoukkuetta, joka menetti selvän johtoasemansa viimeisen eräpuoliskon aikana. Ottelun jälkeisen jääharjoituksen aikana oliksin selkeästi nähtävillä sisuuntunut kanarianlintulauma - harvoin on nähty sellaista luistelua Hyrylän Hornankattilassa.

Tänään vastaan asettuu EKK. Luvassa on siis samanlaista hidastelukiekkoa kuin viime viikolla. "Lähdimme täysin vastustajan vauhtiin mukaan. Tänään emme voi jatkaa tuolla linjalla vaan joudumme alkaa luistelemaan ja tekemään sitä työtä, josta Kanarianlintulauma on tunnettu. Jalat käyvät niin perkeleesti, mutta kädet eivät pysy mukana. Tänään saamme ainakin hien päälle", kommentoi illan ottelutaktiikkaa viime ottelun tuhlaajapoikiin kuulunut Tomppa.

Tarkkaile tänään:

  • 6 palaa puolustuspäähän viikon tauon jälkeen. Virtaa kuulema riittää, toimituksessa on kova vedonlyönti aiheesta "death from elbow vaiko ylilyönti"?
  • AA -kerhon (toim.huom. emme siis viittaa [kentsun] alkoholiongelmaan vaan varakapteeneihin) tuhlaajapojat olivat viime matsissa yössä, nouseeko osumatarkkuus tänään yli viiden prosentin?
  • Sama pätee joukkueen kiksu-kaksikkoon Hello Kitty ja Tomppa

p.s. Olemme kuulleet huhuja, että kentsu on nähty ruotsinlaivalla tiistain vastaisena yönä. Saattaa olla, että huomenna on viinanhuuruista raporttia tarjolla.

Kaksisataakuusikymmentäyksi

Kanarianlinnuille kuokkaan