KKK eli Kollit Kesällä Kuntoon

artikkelikuvat_2010_kestreenit 2010.jpg

 

Ensimmäisiin treeneihin oli saapunut paikalle puolikkaan vieraspelikokoonpanon verran innokkaita ja tarmoa puhkuvia nuoria miehiä. Koska alussa hosuminen saattaa vanhan viisauden mukaan aiheuttaa lopussa väsymistä, aloitettiin harjoittelu rauhallisesti. Jokelan Urheilukentällä tutustuttiin tällä kertaa muun muassa Kuningas Rugbyn saloihin, sekä tehtiin erilaisia, hieneritystä lisääviä voimistelunomaisia lihaskuntoliikkeitä. Seuraavat harjoitukset pidetään ensi viikon sunnuntaina (30.5.) kello 19:00 Jokelan Urheilukentällä. Kesän aikana myös Suomen Jääkiekkomaajoukkueelle tullaan esittämään kutsu saapua paikalle voimistumaan. Josko vaikka sitten Slovakiassa ensi keväänä onnistaisi!

Kesätreenit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harjoittelun lomassa puitiin muun muassa Korpikosken MM-kisakiikareita

 

Lähteet:

Iltalehti 22.-23.5.2010                                                                                       

Wikipedia

Tupakkamies ja Syväkurkku

Se on täällä taas

Jääkiekkohauskaa Kisakalliossa