Loukkaantumisten sävyttämä kausi paketissa

Kaukasten Voiman Miesten Edustusjoukkueen Suurin Pudottaja-kilpailu kääntyi viime metreillä Suureksi Seikkailuksi. Useammassakin pohjoistuusulalaisessa kodissa (toim. huom. suurin osa näistä kodeista sijaitsi ko. alueen ulkopuolella, mutta kerran jokelalainenhan on aina jokelalainen) oli viime metreillä lämmitelty saunassa viimeisiä hikipisaroita tiristellen. Vaikka kilpailun varsinainen loppuhuipennus jäikin tulosten, tai pikemminkin todellisen kilpailun puuttumisen, suhteen hieman valjuksi, elettiin kopissa silti lystikkäitä hetkiä joukkuetovereiden arvuutellessa kuka punnitukseen saapuneista lommoposkista oli kukin. Aikaa seuraava toimituksemme voisi nimittäin luonnehtia, että painoa oli kilpailijoilta pudonnut noin suurinpiirtein yhden pienen islantilaisen tulivuoren verran, eikä montaakaan heistä siksi voinut enää tunnistaa syksyllä otetusta joukkuekuvasta. Kun kilpailijoiden henkilöllisyydet oli tarkistettu voimassa olevasta pelipassista, oli aika astua vaakaa(n). Mitäpä tätä kiertelemään: Ylivoimaisen voiton tässä ensimmäistä kertaa järjestetyssä perinteisessä kilpailussa vei mustana hevosena leikkiin lähtenyt Sampo "rasvat nolla-hyvä olla" Mälkiä, Lauri "mä oon oikeesti ihan tyytyyväinen, että tulin kakkoseksi" Sténin ja MarCo "kattokaa mua mä oon lihonut" Salmen ängetessä itsensä muille palkintokorokkeille. Voittajan kommentteja emme tässä yhteydessä voi valitettavasti julkaista, sillä Kentänlaitatoimituksen oikolukijan mielestä ne olivat rienaavuudessaan sitä luokkaa, että muiden kilpailijoiden kunnianloukkaussyytteitä olisi puitu käräjillä pitkälle ensi vuosikymmenelle. Mutta teräsvartalot olivat siis valmiita jäälle ja niinpä mekin palaamme pidemmittä ylistyspuheitta itse otteluun:

 

Etukäteen pahaksi tiedetty vihollinen aiheutti sen, että joukkueen valmentaja Jari "pillimehu" Ahokas päätti sairauslomastaan huolimatta olla urhea ja vierailla kopissa ennen peliä jakamassa parit hyvät tipisit. Propsit siitä Jartsalle! Ottelu oli alusta asti reiluhenkistä sulle-mulle-jääkiekkoa. Molemmat joukkueet tehtailivat komeita maaleja sulassa sovussa suurinpiirtein vuorotellen, eikä kenenkään kypärä tuntunut puristavan liian kovasti. Siispä voin hyvällä omalla tunnolla kirjoittaa tähän kyseessä oleen mukavan ja yleisöystävällisen jääkiekkokoitoksen. Lisäväriä otteluun toi mustavalkoinen raitapaitapariskunta Vuorenmaa-Hyvärinen, joka vihelsi jäähyjä ikään kuin varastoon tulevaa pitkää jääkiekotonta kesää silmällä pitäen. Suurin osa jäähyistä oli kuitenkin luokkaa tahatomasti korkealle noussut maila, tai kampitusjäähy toisen osapuolen kompastuessa siniviivaan, joten mistään törkeyksistä ei todellakaan voitane puhua. Kentänlaitatoimitus sai ottelun jälkeen poikkeuksellisesti kommenttia myös toiselta tuomareista, ainut ymmärrettävästi muodostettu lause kuului "Voi juukelin juukeli, ensimmäisessä erässä minulla oli jalat tukossa ja kun ne sitten toiseen erään aukesivat, niin sitten jäätyi pää". Että näin.

Mutta kuka taistelun sitten voitti ja millä tavalla? Ehkä hieman yllättäenkin voittajaksi selviytyi alemmassa sarjassa männäkaudella rämpinyt kotijoukkue. Mutta se tapa millä voitto tuli, ei välttämättä tullut yllätyksenä ainakaan vannoutuneimmille kavofaneille (yleisömääräksi ottelussa muuten kirjattiin 19 joista kuusi katsomossa). Kalkkiviivakamppailuiden ratkaisijana loppukaudella nimeä tehnyt Stenkko upotti tyylikkään yksilösuorituksen päätteeksi komean 8-7 voittomaalin ja aateloi näin (itse) itsensä "HeTin tappaja Sténiksi". Lopuksi joku vielä onnistui upottamaan loppunumeroiksi 9-7, mutta kukaan tuskin huomioi tätä, sillä koko joukkue oli keskittynyt taputtelemaan Laurin vaaleaa selkää. Lisäksi on syytä mainita, että velä varmistamattoman tiedon mukaan, Esa "toisko Pukki taas uuden mailan ensi vuonna" Felin sinetöi ottelussa tämän kauden pistepörssin voiton itselleen.  Kuvamateriaali ottelusta jäi valitettavasti mielikuvien varaan, sillä Kentänlaitatoimituksen Buliser-palkittu hovikuvaaja matkusti muutama viikko sitten Islantiin ikuistamaan siellä talvehtivia Niilin Hanhia, joskin kuvaajalta tulleiden savumerkkien mukaan tehtävänkuva on sittemmin muuttunut nokikanojen parittelun dokumentoimiseksi.

Mutta mitäs tästä eteenpäin? Varmaa ainakin on, että joukkue päättää kautensa perjantaina arvovaltaisessa gaalassa ravintola Zapatassa fanilauman ulvoessa Keltainen Vaara-kappaletta ulkona Mannilantiellä. Saunan lauteilla varmasti tehdään taas tukku sopimuksia ensi kautta silmällä pitäen (joka jätkän samalla vannoessa, että "enshi kaudella mä olen huippukunnossha ja teen ainakin shatabiljoonaamiljoonaa pishshtettä"). Joukkueen runko tulee tuskin suuremmin muuttumaan, vaikkakin joitain neuvotteluja vahvistusten hankkimiseksi on käytävähuhujen mukaan jo käyty. Nimekkäimpänä ehdokkaana joukkueen rivistöä vahvistamaan on hallin käytävillä väläytelty erästä Joen suussa turhan kauan viihtynyttä ikikavolaista, mutta kuten hyvin tiedämme, ei joukkueeseen oteta ketään heppoisin perustein liukumaan, vaan kaikkien on käytävä läpi sama armoton try-out-kämppi. Selvää myös on, että pitkälle kesään nuollaan tämän kauden aikana syntyneitä haavoja, sillä niitähän näet syntyi aika kunnioitettava määrä (ja päättäjäiset on vielä pitämättä). Kaiken kaikkiaan pohjolantätejä kuormitettiin tällä kaudella useammalla polvivammalla, yhdellä mystisellä keskivartalovammalla, nilkkavammoilla, niskavammalla, sormivammalla, naamavammalla, asennevammalla sekä lukuisilla muilla "keksitähänjokuruumiinosa"vammoilla. Erityismaininta tässä(kin) asiassa voitaneen myöntää Jartsalle, joka taisi kauden aikana kerätä itselleen papukaijamerkinnän kaikista edellä mainituista vammaluokista.

Koska vanhat merkit kuitenkin pitävät paikkansa, eikä päättäjäisten saldosta paljon uskalla nettiin kirjoitella, on tämän kauden raportoinnit toimituksen osalta varmaankin raportoitu. Näinpä on aika kiittää lukijoita kuluneesta kaudesta:

Kiitos ja anteeksi! <3:lla teidän Kentsunne

Jääkiekkohauskaa Kisakalliossa

KaVo - Storm tänään Hyrylässä