Kausi käyntiin, saldona voitto ja tappio

Huolimatta siitä, että KaVo johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen turvallisen tuntuisesti (0-1), onnistui kotijoukkue lopulta kääntämään ottelun itselleen ja viemään pisteet selvin 6-2 numeroin. Kentänlaitatoimittajamme onnistui saamaan ottelun jälkeen haastatteluun Kaukasten Voiman vastuuvalmentajan, joka ei poliittisista ja uskonnollisista syistä halua nimeään julkisuuteen. Valmentajan mukaan raskas kesäharjoittelu näkyi vielä pelaajien luistelussa, minkä vuoksi joukkue putosi nuoremman ja nopeamman Snipersin vauhdista toisessa erässä. Jobinpostia Kaukasten Voiman sairastuvalle veivät ottelun tuoksinassa vastustajan luistimeen purukalustoaan testannut Jupe, sekä alkuverryttelyssä mystisesti loukkaantunut seuraikoni Captain-MarCo. Kentänlaitatoimittajan saaman tiedon mukaan MarCon loukkaantumiseen saattaa löytyä syy Konalan hallin huonosta jäästä, Pasilan poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Nöyryyttävän tappion ja perusteellisen kurinpalautuksen jälkeen KaVo oli valmis kohtaamaan Freakersin seuraavana iltana Hyrylän perinteikkäässä jäähallissa. Edellistyön pitkä ja tunteikas videopalaveri oli selvästi herättänyt joukkueen, sillä kotijäälle luisteli energinen ja nälkäinen ryhmä. Kotijoukkue määräsi ottelun tahdin heti alusta lähtien ja niinpä sillä oli varaa hukata muutamia selviä maalipaikkoja ottelun aikana. Osasyynä joukkueen erinomaiseen esiintymiseen oli varmasti myös viime viikot ulkomailta pelipaikkaa etsimässä olleen, kokeneen luottopuolustajan, GM Lauri Sténin paluu takaisin vahvuuteen. Palkintona selvästä 6-0 voitosta vastuuvalmentaja on hallilla kiertävien huhujan mukaan luvannut joukkueelle loppuviikon vapaata, harjoituksia jatketaan kaarreluisteludrillien merkeissä jälleen maanantaina.

KaVo takaisin voittojen tielle